keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Jouluisia pikkuleipiä


12/2015 Halusin tehdä jotain pieniä ja herkullisia joululahjoja tutuillemme, joten päädyin koristelemaan fantasiapikkuleivät sokerimassalla. Nämä olivat nopeita tehdä ja mielestäni niin söpöjä ja herkullisia.

Pikkuleivät tehty Mansikkamäen loistavalla ohjeella. 
Linkki Mansikkamäen blogiin ja pikkuleipien ohjeeseen tässä.

Fantasiapikkuleivät

2,5 dl sokeria
n. 150 g pehmennettyä voita

1 muna
0,5 dl kuohukermaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl vanilja-aromia (tai muuta haluamaasi aromia - voi myös jättää pois)
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Vatkaa sokeri, voi, muna, kerma, vanilliinisokeri ja aromi vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhoihin leivinjauhe ja suola, lisää sen jälkeen ne taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Peitä kulho ja laita jääkaappiin jähmettymään ainakin 2h, mutta olen antanut olla yön ylikin. 

Kaulitse taikina noin 3-5 mm paksuiseksi ja ota muotilla haluamiasi kuvioita. Voit myös printata kuvion netistä ja jäljentää sen ulkoreunan leivinpaperille, tein näin Turtles pikkuleipien osalta. Mansikkamäen Eben blogissa on tähän tarkat ohjeet, linkki tässä.

Paista pikkuleipiä 200 asteisessa uunissa noin 4-6 min, kunnes keksien reunat ovat vaalean kullanruskeat. Vahdi tarkasti - keksi ottavat värin todella nopeasti!

Anna pikkuleipien jäähtyä ja koristele ne haluamallasi tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti